FARMASEUTTIMME JA MUUT
Me olemme apteekin ammattilaisia
Suomen apteekeissa kohtaat monipuolisen ja asiantuntevan joukon koulutettuja ammattilaisia.
Me olemme farmaseutteja - puolueettoman lääketiedon lähteitä. Kerromme, kuinka lääke vaikuttaa, varoitamme eri lääkkeiden yhteensopimattomuudesta ja mahdollisista haittavaikutuksista. Neuvomme lääkkeiden käytöstä ja niiden turvallisesta säilyttämisestä. Tehtäviin kuuluvat myös erilaisten tukipalveluiden, kuten annosjakelun tai lääkityksen tarkistuspalvelun, tarjoaminen.
Farmaseutin tutkinto on kolmivuotinen alempi korkeakoulututkinto, jonka laajuus on 180 opintopistettä. Farmaseuteilla on mahdollisuus jatkokouluttaa itsestään mm. diabeteksen, astman tai sydänsairauksien erityisosaajia
Lääkkeisiin liittyvä asiakaspalvelu apteekissa edellyttää farmaseutin tai proviisorin tutkintoa, jonka voi suorittaa Helsingin yliopistossa tai Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa. Åbo Akademissa Turussa voi opiskella farmaseutiksi ruotsin kielellä.
Lisäksi apteekissa työskentelee meitä muitakin ammattilaisia. Voin olla lääketeknikko, kosmetologi, kaupallisen tutkinnon suorittanut tai työpaikkakoulutettu asiakaspalvelun ammattilainen. Me huolehdimme mm. kassapalveluista, rahaliikenteestä, laskutuksesta, lääkkeiden logistiikasta, kosmetiikan myynnistä, tietotekniikka-asioista ja usein myös markkinoinnista.
Lääkealan perustutkinnon voi suorittaa toisen asteen oppilaitoksissa. Tutkinnossa voi suuntautua apteekkialaan, jolloin tutkintonimike on lääketeknikko. Perustutkinnon voi suorittaa myös aikuiskoulutuksessa näyttötutkintona.
Tervetuloa palveltavaksi!